Kiekko-Espoon voittoputki katkesi Helsingin viedessä voiton yhden maalin erolla

06.02.2022
Kuva: Timo Kupiainen
Kuva: Timo Kupiainen

Helsinki vei pisteet paikalliskamppailussa Pirkkolan jäähallissa voittaen 8-7 (3-0, 2-1, 2-2, 1-4).

Kaksi ensimmäistä erää meni Kiekko-Espoon nukkuessa ja Helsingin aloittaessa hyvällä jalalla. Pelin ensimmäinen maali syntyi jo ajassa 0:21 Helsingin toimesta ja siitä ei mennyt kauaakaan, kun peli oli jo 2-0 Helsingille. Espoon peli tuntui olevan sekaisin ja huolellisuus hieman kateissa. Helsinki saikin rokotettua Espoota siitä ja onnistui maalinteossa yhteensä viisi kertaa kahdessa ensimmäisessä erässä. Kiekko-Espoon ensimmäinen maali tuli toisen erän viimeisellä peliminuutilla Minka Levanderin iskiessä renkaan verkkoon.

Kolmas erä käynnistyi vielä samaan malliin kuin kaksi ensimmäistä Helsingin onnistuessa heti ensimmäisen puolen minuutin aikana iskemään jälleen maalin Espoon päähän. Espoo sai kuitenkin erän edetessä pelin kasaan ja tämä erä olikin selkeästi tasaisempaa vääntöä. Molemmat joukkueet tekivät kaksi maalia tässä erässä. Espoon Kiia Erkkilä #11 pääsi yksin yllättämään Helsingin maalivahdin ja Katariina Kurikko #13 viimeisteli vielä Espoon kolmannen maalin.

Viimeinen erä oli jo Kiekko-Espoolta selkeästi parempaa peliä ja pelin hallintaa. Tässä erässä Espoon onnistui kirimään Helsinkiä kiinni tehden neljä maalia. Pelissä nähtiin myös paljon jäähyjä, kun tuomari vihelsi yhteensä 15 rangaistusta. Yksi Kiekko-Espoon maaleista tulikin juuri erikoistilanteesta, kun Espoolla oli hyökkäysylivoima kolme kahta vastaan ja Jenna Hakkarainen #45 käytti tilanteen hyväksi tehden Espoon neljännen maaliin. Luana Perez #16 teki myös tärkeän maalin. Tämän lisäksi Kurikko ja Hakkarainen onnistuivat vielä toistamiseen neljännessä erässä. Tällä kertaa peliaika loppui kesken ja peli päättyi Kiekko-Espoon niukkaan tappioon 8-7.

Pelin parhaina palkkitiin Helsingin Karola Kosunen #5 ja Kiekko-Espoon puolustaja Kia Erkkilä #11.

Ensi viikon lauantaina on vuorossa kotipeli Tapiolassa RNK:ta vastaan klo 12:45