Länsiväylä: "Kiekko-Espoo täydentyy ringeten edustusjoukkueella"
Sirpa Repo
Toukokuun alusta lähtien Kiekko-Espoo on noin 3 000 jääurheilijan seura. Tyngäksi jääneellä kaudella sillä oli jääkiekossa kaksi aikuisten edustusjoukkuetta.
Jatkossa sillä on yksi enemmän. Espoon Kiekkoseuran (EKS) ringeten edustusjoukkue pelaa ensi kaudesta lähtien Kiekko-Espoon nimellä ja pelipaidoilla.
Joukkue pelaa lajin korkeimmalla sarjatasolla. Ringeten lajipäällikkö Ira Merivaara kertoo, että EKS:n nimellä joukkue on pelannut SM-sarjassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1991 lähtien.
- Muut joukkueet ja ringettekoulu jatkavat EKS:n nimellä. Näin säilyy paikallinen identiteetti, joka on monelle todella tärkeä, Merivaara selvittää.
Hän kokee, että ringeten edustusjoukkue pääsee samalle viivalle naisten ja miesten jääkiekon edustusjoukkueiden kanssa. Näiden some-tiimien kanssa on hänen mukaansa jo viritelty yhteistyötä.
ENSI KAUDEN jäävuoroja ei ole vielä jaettu, joten Merivaraa ei tiedä missä pelataan ringeten SM-sarjaa.
Toivottavasti pääsisimme pelaamaan Tapiolan harjoitushalliin.
Viime vuodet kotihalli on ollut Leppävaarassa, jossa ei ole ollut istumapaikkoja. Otteluja on päässyt seuraamaan kahden kaukalon väliseltä orrelta.
- Toive on, että pääsisimme pelaamaan Tapiolan harjoitushalliin. Siellä katsojat pääsisivät istumaan.
EKS on Suomen suurin ringetteseura. Sillä oli viime kaudella 470 lisenssipelaajaa. Se on yli 200 enemmän kuin toiseksi suurimmalla seuralla. Ringettekoululaisten määrällä mitattuna EKS on maamme suurin.
Kun kausi loppui koronaviruksen vuoksi kesken, oli EKS:n joukkue aloittamassa pelejä välierissä. Joukkueelle myönnettiin kuitenkin SM-pronssit, koska se oli kolmas runkosarjassa ja samalla sijalla ylemmässä jatkosarjassa.
TÄLLÄ HETKELLÄ ringeten kaikki joukkuetoiminta on keskeytyksessä. Ilman koronavirustakin menossa olisi siirtymäkausi. Edellinen kausi on jo päättynyt ja toukokuusta alkaa uusi kausi.
- Ensi kauden ringettekouluun voi jo ilmoittautua. Ilmoittautumislomakkeen pystyy myös täyttämään, jos on kiinnostunut aloittamaan ringeten ja liittymään jonkun ikäryhmän joukkueen toimintaan uutena pelaajana, Merivaara vinkkaa.
Lue juttu kokonaisuudessaan Länsiväylän sivuilta: https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1503844