Joukkueen maalivahti Kärnä: "Tavoitteenani on ensisijaisesti lähteä nauttimaan pelaamisesta ja yhdessä tekemisestä!"

16.06.2020
Kuva: Timo Kupiainen
Kuva: Timo Kupiainen

Kiekko-Espoo ringeten maalissa jatkaa tulevalla kaudella jatkosopimuksen kirjoittanut joukkueen konkariosastoon kuuluva Meini Kärnä, 24. Kärnä on lähes koko uransa edustanut espoolaista ringetteä, kun kausia on kertynyt 18, joista nyt alkaa 10.kausi SM-sarjassa. Kärnä oli mukana voittamassa Suomelle historiallista 7. perättäistä MM-kultaa joulukuussa 2019 Kanadassa pelatuissa ringeten MM-kisoissa. 

Koska kausi loppui tänä vuonna yllättäen kesken, odotan tulevaa kautta vielä entistäkin enemmän! Meillä on hyvä ja tiivis joukkue sekä luotan siihen, että tekeminen on laadukasta niin jäällä kuin jään ulkopuolella. Ennenkaikkea lähden nauttimaan täysin rinnoin tulevasta kaudesta ja peleistä.

Alkukausi käynnistyi poikkeusolojen vuoksi aavistuksen eri tavalla kuin yleensä joukkue aloittaa kesäharjoittelukautensa, 

- Koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen vuoksi kesätreenien aloitus oli tietysti tavanomaisesta poikkeava, koska salille ei päässyt eikä porukassa saanut treenata, piti käyttää enemmän mielikuvitusta treenien suhteen. Toisaalta sai uutta näkemystä ja pääsi ulkoilemaan paljon! Nyt ollaan taas päästy treenaamaan yhdessä joukkueena, joka on tietysti aina kivempaa, toki edelleen hygieniasta huolehtien ja muut huomioiden, Kärnä kertoo.

Juhannuksesta joukkue jääkin jälleen OT-harjoittelujaksolle, jonka jälkeen pian elokuussa joukkue saa jääharjoittelukauden käytiin. Katseet ovat jo tulevassa, kun Kärnä  linjaa kauden tavoitteita. 

Tavoitteenani on ensisijaisesti lähteä nauttimaan pelaamisesta ja yhdessä tekemisestä! Ja tietysti lähdetään aina tavoittelemaan sitä kirkkainta mitalia peli kerrallaan. 

Kärnän lisäksi Kiekko-Espoon lisäksi sopimuksen ovat kirjoittaneet: Milla Laakso, Camilla Lepistö, Neea Virtanen, Luana Perez, Riikka Sjögren, Jasmiina Lehtinen ja Hanna Minkkinen.

Seuraavat pelaajasopimukset julkaisemme tällä viikolla.