Perez Kiekko-Espooseen

29.05.2020

Kiekko-Espoo ringeten uusin pelaajavahvistus on Luana Perez. Järvenpään Haukoissa pelannut 19-vuotias Perez on edustanut junioriuransa Haukkoja pelaten viime kaudella Naisten Ykkössarjaa, mutta siirtyy nyt Kiekko-Espooseen ja Naisten SM-sarjaan.  

Perez oli myös edustamassa Suomea nuorten U21 MM-kisoissa Kanadassa loppuvuodesta 2019, josta Suomi sai MM-hopeaa.

- Tuntuu kivalta päästä pelaamaan uutta sarjaa. Uskon että SM-sarja tuo paljon uusia haasteita, Perez toteaa.

Ykkössarjan ja SM-sarjan välillä on toki eroa, mutta sopeutumisestaan SM-sarjaan taitava right-puolen hyökkääjä ei ole huolissaan.

Uskon että SM-sarja on huomattavasti fyysisempi ja kentällä on vähemmän aikaa tehdä ratkaisuja. Hyvällä fiiliksillä nousen pelaamaan SM-sarjaa ja innolla odotan jo kauden alkua.

Perez on tulevalla kaudella yksi joukkueen nuorimmista pelaajista. Nuoresta iästään huolimatta hän haluaa jo päästä pelaamaan kovia pelejä.

Odotan kovia pelejä, ja että pärjään henkilökohtaisella tasolla SM-sarjassa.

Perezin lisäksi Kiekko-Espoossa tulee viime kauden tapaan pelaamaan joukkueen kapteeni ja maajoukkuepuolustaja Milla Laakso. Samoin hänen puolustajakavereistansa Camilla Lepistö, sekä keskushyökkääjänä toiminut Neea Virtanen.

Kiekko-Espoon rakennus on hyvällä mallilla ja tulemme lähiaikoina julkaisemaan lisää pelaajasopimuksia.