Rekry: Ringeten seuravalmentaja

04.05.2020


Kiekko-Espoo ry on Suomen suurin jääurheiluun erikoistunut seura. Espoon Kiekkoseura on Suomen suurin ringetteseura, jonka toiminta siirtyi virallisesti 1.5 Kiekko-Espoo ry:n alle. 


Haemme kaudelle 2020-2021 ringeten seuravalmentajaa osa-aikaiseen toimeen (20h/vko). Tule mukaan kehittämään espoolaista ringetteä!

Työhön haetaan henkilöä, joka tuntee lajin ja haluaa olla kehittämässä sitä intohimoisesti eteenpäin niin Espoossa kuin Suomessakin.

Tärkeintä on, että tulet hyvin toimeen lasten ja nuorten kanssa ja sinulla on jo kokemusta heidän kanssaan toimimisesta. Lisäksi toivomme vähintään 18-vuoden ikää, kiinnostusta ja innostusta liikuntaan ja ringetteen sekä valmiutta tehdä ilta- sekä viikonlopputöitä. Edellytämme toimeen valittavalta kykyä itsenäiseen työskentelyyn, oma-aloitteisuutta sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Seuravalmentaja toimii ringettekoulun pääohjaajana, toimii aloittavan ikäluokan vastuuvalmentajana sekä toimii vastuuhenkilönä koulu- ja päiväkotiyhteistyössä. Työ sisältää erilaisten kurssien, tapahtumien ja leirien suunnittelua, markkinointia sekä niiden toteutusta. Seuravalmentaja osallistuu aktiivisesti juniori-ikäluokkien (G-E-juniorit) arkeen ja valmennukseen.

Muista mahdollisista tehtävistä sovitaan valitun kanssa erikseen. Seuravalmentajalla on apuohjaajia kaikessa tekemisessä sekä tukenaan on ringeten lajipäällikkö.

Ringettevalmentajakokemus ja -koulutus on eduksi, mutta seura tarjoaa myös mahdollisuuden koulutukseen. Oman auton käyttömahdollisuus on eduksi.

Tehtävä on osa-aikainen 20h/vko, toiminta tapahtuu pääasiassa Leppävaaran ja Laaksolahden alueilla.

Henkilövalinta suoritetaan avoimen haun kautta. Hakuaika 4.-17.5.2020. Vapaamuotoiset hakemukset (sis. palkkatoive, CV, mahdolliset suosittelijat) 17.5 mennessä. Työsopimus alkaa 3.8.2020 ja on määräaikainen 30.4.2021 saakka.

Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen: ira.merivaara@kiekko-espoo.com

Lisätietoja ringeten lajipäälliköltä:
Ira Merivaara, ira.merivaara@kiekko-espoo.com, 050-5282505