Jatkosopimuksen kirjoittanut Sjögren: "Jäi nälkää ensi kauteen!"

07.06.2020
Kuva: Timo Kupiainen
Kuva: Timo Kupiainen

Kiekko-Espoon ringeten kauden 2020-2021 joukkueen rakennus etenee hyvää vauhtia. Jatkosopimukset espoolaisjoukkueeseen ovat solmineet tutut kasvot, keskushyökkääjä Riikka Sjögren, hyökkääjä Iiris Pitko ja puolustaja Jasmiina Lehtinen

EKSin kasvatti Sjögren, 25, on edustanut SM-joukkuetta jo vuodesta 2011 lähtien ja peliuralle on kertynyt toistaiseksi 218 SM-sarjaottelua. Sjögren oli voittamassa Suomelle MM-kultaa joulukuussa 2019 Kanadassa pelatuissa ringeten MM-kisoissa. 

Vaikka viime kausi jäi kesken, niin katseet on jo käännetty uuteen kauteen, niin tavoitteiden kuin kesätreenienkin suhteen. 

Päällimmäisenä viimekaudesta jäi mieleen tietenkin sen loppuminen ennen aikojaan, mutta myös kehittyminen ja hitsautuminen joukkueena. Jäi nälkä ensi kauteen!

- Tänä kesänä on hyvä kehittää yksilötasolla monipuolisesti eri ominaisuuksia, mutta lempitreenit painottuvat tänä(kin) vuonna nopeusharjoitteluun. Joukkueena keskitytään hyvään tekemiseen yhdessä, jotta kauden alkaessa ollaan jo tiiviinä porukkana menossa, Sjögren jatkaa. 

Kaudelle 2019-2020 SM-sarjan sarjasysteemi uudistui, ja sillä tullaan jatkamaan myös tulevalla kaudella pienin muutoksin. Jatkosarjaan lähdettäessä SM-runkosarjan sijoitusten mukaan joukkueet saavat matkaansa mukaan pisteitä seuraavasti: 1. 6p, 2. 4p. 3. 3p. 4. 2p., 5. 1p. 6. 0p.

- Uusi sarjasysteemi mahdollisti haastetta ja tasaväkisyyttä loppukauden peleihin, ja päästiin näin nostamaan ja kehittämään omaa tasoamme. Runkosarjan ja jatkosarjan kuormittavuudessa tuntui kuitenkin pieni epätasapaino, kun jatkosarjan tuplapelien viikonloput jäivät pitkälti odottamaan välieriä, Sjögren pohdiskelee. 

Tavoitteena yhtenäinen ja nousujohteinen kausi, joukkueena lähdetään tavoittelemaan kirkkainta mitalia.

Ringeten naisten SM-sarja käynnistyy syyskuun loppupuolella, tervetuloa seuraamaan otteluita!