Sarja-avauksesta pisteet Nokialle

17.09.2022


Pitkän tauon jälkeen matkattiin sarja-avaukseen Nokialle ,  samaan paikkaan missä viimekaudella aloitettiin ja lopetettiin kausi.
Ensimmäinen erä lähti vauhdinkaasti käyntiin. Ajassa 3.55 kapteenimme Tanja Ahonen käynnisti maalinteon. Ehti kulua melkein kaksi minuuttia, kun Jenna Hakkarainen latasi tilanteen 0-2 Riikka Sjögrenin ja Emmi Helmisen syötöistä.
Erän loppupuolella Nokia kavensi tilanteeksi 1-2, mutta saimme vielä yhden maalin tehtyä ja ensimmäinen erä päättyi lukemin 3-1.
Toiseen erään lähdettäessä oli hyvä flow päällä.
Tiukka kamppailu jatkui ja pitkälle erätauolle lähdettiinkin tilanteessa 2-4.
Kolmannessa ja neljännessä erässä Nokia hallitsi keskialuetta ja annoimme heille liikaa tilaa puolustusalueellamme. Kolmannessa erässä Nokia tehtaili 2 maalia, meidän tehdessä yhden maalin.
Neljännessä erässä meidän peli lähti lopullisesti raiteiltaan ja ottelu päättyi lukemin 9-5.
Ottelun parhaana pelaajana meiltä palkittiin hyvän pelin pelannut hyökkääjä #16 Luana Perez.
Huomenna jatketaan pisteistä kamppailua kun saamme vieraaksemme Rnk:n, ottelu alkaa klo 16.45.