Täydet pisteet mukaan kotiin

24.09.2022


NSR - Kiekko-Espoo
(0-4, 0-4, 0-3, 0-3)
Peli alkoi Kiekko-Espoolta vahvasti, ja heti ensimmäisessä erässä hyödynnettiin neljä maalipaikkaa. Pelin hallinta oli Kiekko-Espoolla, mutta molemmat joukkueet tekivät hyvin työtä karvauksen saralla. Toisessa erässä peli jatkui suhteellisen samaa tahtia ja pitkälle eratauolle lähdettiin 0-8 lukemissa.
Kolmannessa ja neljännessä erässä pääsimme iloitsemaan maaleista vielä kuusi kertaa ottelut päättyessä 0-14. Lukema ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys, sillä NSR käänsi peliä ajoittain tehokkaasti ja pääsi puolustuksemme ohi ylivoimahyökkäyksiin. Hanna Minkkinen kuitenkin piti maalilla lippua korkealla ja nappasi tarvittavat kopit. Tänään nähtiin myös puolustajien hienoja suorituksia hyökköyspäässä, esimerkiksi puolustaja Kia Erkkilän maaliin johtaneet syötöt sekä Iiris Pitkon vahvat nostot hyökkäysalueelle.
Pelin aikana maalintekijöitä löytyi kahdeksan pelaajan edestä, mutta selkeäksi pelipäivän pistenikkariksi osoittautui #13 Katariina Kurikko kahdella maalilla ja kuudella syöttöpisteellä. Kurikko valittiin myös ottelusta Kiekko-Espoon parhaaksi pelaajaksi. NSR:n parhaana palkittiin #23 Anna Kainulainen.