Voitto Espooseen haastavan alun jälkeen
Lahti - Kiekko-Espoo 1 - 8 (1-2, 0-1, 0-4, 0-1)
Kaksi viikonloppua kestäneen kisatauon jälkeen päästiin SM-ringetessä taas tositoimiin. Kiekko-Espoo matkasi Lahteen, ja peli-into vapaiden viikonloppujen jälkeen oli käsin kosketeltavissa.
Kiekko-Espoo aloitti maalinteon ensimmäisenä, kun Minka Levander upotti renkaan etuyläkulmasta verkon perukoille. Peli pyöri melko tasaisesti molemmissa päissä, ja Lahti pääsi tasoittamaan tilanteen vielä erän loppupuolella. Kiekko-Espoo ei kuitenkaan katsonut tasatilannetta puolta minuuttia kauempaa. Luana Perez taituroi maalin kenttänsä kanssa sovitun, viime yönä unessa visioidun kuvion päätteeksi.
Toisessa erässä kotijoukkue otti kapellimestarin puikon käteensä ja hallitsi peliä Kiekko-Espoon puolustaessa vimmatusti. Maalin tolpat kilahtivat useaan otteeseen, mutta tiukka puolustuspeli onnistui pitämään maalin puhtaana. Jenna Hakkarainen kävi lisäämässä vierasjoukkueen johtoasemaa maalilla, joten pitkälle erätauolle lähdettiin Kiekko-Espoon 1-3-johtoasemassa.
Pitkä erätauko teki Kiekko-Espoolle ihmeitä, ja ensimmäiseen viiteen minuuttiin nähtiin jopa kolme täysosumaa. Edes Lahden maalivahdin vaihto ei hidastanut vierasjoukkueen hyökkäystä, sillä Riikka Sjögren kävi iskemässä vielä Kiekko-Espoon kolmannen erän neljännen maalin.
Myös neljäs erä pyörittiin pitkälti Lahden puolustusalueella, mistä kertovat myös kotijoukkueen maalivahti Roosa-Mari Heikkiselle kertyneet 22 torjuntaa. Erässä nähtiin vain Nicole Thesleffin maalin eteen pompanneesta renkaasta iskemä riparimaali, ja näin ollen ottelu päättyi Kiekko-Espoon voittoon lukemin 1-8.
Kiekko-Espoon parhaana pelaajana palkittiin tehot 2+2 ahertanut Luana Perez. Lahden pelaajista tähtiä jaettiin Jenni Mikkolalle, Veera Koskelle ja Roosa-Mari Heikkiselle.
Pelit jatkuvat huomenna, ja Kiekko-Espoo saa Tapiolassa vastaansa RNK Flyersin Raisiosta. Ottelu alkaa klo 16.45.